Ympäristöstrategia

Ympäristöstrategia

Nokia on langattoman viestinnän markkinajohtaja, ja tavoitteemme on näyttää tietä myös ympäristöasioissa. Haluamme olla mukana rakentamassa maailmaa, jossa jokaisella on mahdollisuus pitää yhteyttä ja tehdä yhteistyötä kestävän kehityksen puolesta. Vaikuttamalla matkapuhelinalan toimintatapoihin ja edistämällä parhaita käytäntöjä kannamme vastuumme ympäristön hyvinvoinnista.

Langattoman viestinnän kasvaessa meidän on entistä tärkeämpää pienentää omaa ekologista jalanjälkeämme ja toimia esimerkkinä muille. Tavoitteemme on minimoida tuotteidemme, ratkaisujemme ja toimintojemme ympäristövaikutukset. Yhteistyössä toimittajiemme kanssa pyrimme tekemään koko toimitusketjustamme yhä ympäristöystävällisemmän.

Nokia-laitteilla on yli miljardi käyttäjää, joten meillä on ainutlaatuinen tilaisuus vaikuttaa asioihin omaa toimintaamme laajakatseisemmin.

Ekologinen jalanjälki

Nokian ympäristötyö perustuu elinkaariajatteluun. Pyrimme minimoimaan kaikkien toimintojemme ympäristövaikutukset aina raaka-aineiden keräämisestä kierrätykseen, jätteiden käsittelyyn ja käytettyjen materiaalien talteenottoon. Saavutamme tavoitteen kehittämällä tuotesuunnittelua ja tuotantoprosesseja sekä lisäämällä raaka-aineiden uusiokäyttöä ja kierrätystä.


laitteen elinkaari


Keskitymme ympäristötyössämme neljään asiaan, jotka ovat:

  • Raaka-aineet. Teemme jatkuvaa yhteistyötä toimittajiemme kanssa ja vaadimme tarkan selosteen kaikista laitteissa käytetyistä raaka-aineista. Työmme perustuu varovaisuusperiaatteeseen ja pyrimme jatkuvasti vähentämään mahdollisesti haitallisten aineiden käyttöä. Lisäksi tutkimme uusia, ympäristöystävällisempiä materiaaleja, kuten biomuoveja tai kierrätettyjä metalleja ja muoveja.

  • Energiatehokkuus. Teemme laitteistamme mahdollisimman energiatehokkaita. Lisäksi tavoitteenamme on vähentää oman toimintamme energiankulutusta ja sopia energiansäästötavoitteista merkittävimpien alihankkijoittemme kanssa.

  • Takaisinotto ja kierrätys. Haluamme tarjota käyttäjille tehokasta kierrätystiedotusta ja erinomaiset kierrätysmahdollisuudet kaikilla markkinoilla. Lisäksi edistämme kierrätystä erilaisten aloitteiden ja kampanjoiden avulla. Nokian takaisinotto-ohjelman perustana ovat 5000 Nokia Care -takaisinottopistettä 85 maassa.

  • Kestävän kehityksen tukeminen palveluiden ja ohjelmistojen kautta.Olemme kehittäneet Nokia-laitteisiin ympäristöpalveluja auttaaksemme ihmisiä tekemään ympäristöystävällisiä ratkaisuja ja huomioimaan ympäristön heidän jokapäiväisessä elämässään. Useita ympäristöpalveluita on saatavilla ilmaiseksi Ovi-kaupasta.

  • Perusperiaatteet

    Ympäristötyömme pohjautuu globaaleihin periaatteisiin ja standardeihin. Sen sijaan, että asettaisimme tavoitteita säädöksien mukaan, haluamme ylittää lakisääteiset vaatimukset merkittävästi. Ympäristöstä huolehtiminen on tärkeä osa liiketoimintaamme ja jokaisen Nokian työntekijän vastuulla.