Materiaalien ja raaka-aineiden hallinta

Raaka-aineiden ja materiaalien hallinta

Nokia on alansa johtaja raaka-aineiden hallinnassa. Päätavoitteemme on, että tiedämme kaikki tuotteidemme raaka-aineet (emme vain niitä, jotka saattavat olla haitallisia) ja varmistamme, että ne ovat oikein käytettyinä turvallisia sekä ihmisille että ympäristölle.

Tiiviin toimittajayhteistyönsä ansiosta Nokialla on ensimmäisenä matkapuhelinvalmistajana täydelliset raaka-aineselosteet laitteistaan. Siksi pystymme reagoimaan nopeasti, jos käyttämissämme aineissa ilmenee jotakin uutta ja huolestuttavaa.

Terveys- ja ympäristölakien noudattaminen on meille perusvaatimus. Lain noudattaminen on meille vain lähtökohta ja monella osa-alueella teemme enemmän kuin laki vaatii.

Noudatamme varovaisuusperiaatetta. Jos meillä on perusteltu syy olla huolissaan mahdollisista vakavista tai peruuttamattomista vahingoista terveydelle tai ympäristölle, on mielestämme tärkeää aloittaa lisätietojen kerääminen ja arviointi, vaikkei asiasta olisi täydellistä tieteellistä varmuutta. Tämä voi johtaa siihen, että korvaamme vapaaehtoisesti mahdollisesti haitalliset aineet turvallisemmilla vaihtoehdoilla, aina kun sellaisia on tarjolla.

Nokian raaka-aineluettelo
Raaka-aineluettelo määrittelee raaka-aineet, jotka ovat Nokian tuotteissa kiellettyjä, joiden käyttöä on rajoitettu tai jotka on määrätty vähennettäviksi ja vähitellen poistettaviksi. Luettelo jakautuu kahteen osaan: rajoitettuihin ja tarkkailtaviin raaka-aineisiin. Tutkimme yhteistyössä toimittajiemme kanssa vaihtoehtoisia materiaaleja ja ratkaisuja, joiden avulla voimme poistaa rajoitetut tai tarkkailtavat aineet kokonaan tuotevalikoimastamme. Nokian raaka-aineluettelo päivitetään vuosittain. Tarvittaessa julkaisemme myös näillä sivuilla päivityksiä yksittäisen raaka-aineen poistamisesta käytöstä.

Katso raaka-aineluettelo kokonaisuudessaan. (XLS-tiedosto, 774 kt, englanniksi)

Kaikki uudet Nokia-laitteet täyttävät RoHS-vaatimukset eivätkä sisällä PVC-muovia. Vuodesta 2010 eteenpäin luettelo sisältää myös kaikki brominoidut ja klooratut yhdisteet sekä antimonitrioksidin.

Tietoa brominoitujen ja kloorattujen yhdisteiden ja antimonitrioksidin (rFR) vähittäisestä poistamisesta käytöstä

  • Työskentelemme vapaaehtoisesti ja jatkuvasti kaikkien brominoitujen ja kloorattujen yhdisteiden sekä antimonitrioksidin poistamiseksi käytöstä Nokian raaka-aineluettelon vaatimusten ja määritysten mukaisesti. Edistymme työssämme hyvin.
  • Julkaisimme 4. marraskuuta 2008 ensimmäisen laitteemme, Nokia 7100 Supernovan, joka ei sisällä lainkaan brominoituja yhdisteitä, antimonitrioksidia eikä kloorattuja palonestoaineita.
  • Nokia 7100 Supernova -mallin julkaisun jälkeen olemme julkaisseet yksitoista uutta tuotetta, joissa ei ole lainkaan näitä aineita. Luettelo näistä laitteista on saatavilla erikseen pyydettäessä.
  • Vuonna 2007 julkaisimme Nokia 3110 Evolve -puhelimen. Tarkat analyysit osoittavat, että 95% sen osista (99,5 % puhelimen kokonaispainosta) ei sisällä brominoituja yhdisteitä, antimonitrioksidia eikä kloorattuja palonestoaineita.
  • Työmme ei kuitenkaan rajoitu vain muutamiin laitteisiin, vaan poistamme käytöstä kaikki brominoidut ja klooratut yhdisteet sekä antimonitrioksidin koko globaalista tuotevalikoimastamme. Vuoden 2009 alusta julkaisemme kaikilla markkina-alueilla tuotteita, jotka eivät sisällä näitä aineita, ja vuoden aikana lisäämme tasaisesti tuotteiden määrää. Tavoitteenamme on, että vuoden 2009 jälkeen julkaistavista laitteista aineet on poistettu kokonaan. Kerromme, kuinka suunnitelman toteuttaminen edistyy.


Muiden materiaalien ja aineiden poistaminen käytöstä
Nokia on kieltänyt berylliumoksidin käytön kaikissa uusissa tuotteissa vuodesta 2004 ja työskentelemme jatkuvasti ulottaaksemme rajoituksen lähitulevaisuudessa kaikkiin berylliumyhdisteisiin kaikissa uusissa tuotteissa. Ftalaattien käyttöä tuotteissamme on rajoitettu vuodesta 2005. Kielto sisältää 8 eri ftalaattia, joista kuuden käyttöä on rajoitettu EU-säädöksissä.

Yhteistyö toimittajien kanssa
Raaka-ainevaatimuksemme määräävät, että meidän tulee olla tietoisia, hallita ja rajoittaa toimitettujen osien raaka-ainesisältöä. Odotamme toimittajiltamme ympäristönäkökohtien sisällyttämistä suunnitteluprosesseihinsa ja toimitusketjunsa hallintaan.

Toimittajiemme on kirjattava Nokialle toimittamiensa tuotteiden raaka-ainesisältö ja luovutettava tiedot meille pyydettäessä. Tarkistamme säännöllisesti, että toimittajamme noudattavat näitä vaatimuksia sekä muita sosiaalisia ja eettisiä standardeja.

Mikäli käy ilmi, ettei toimittaja noudata vaatimuksia, pyydämme heitä muuttamaan toimintatapojaan ja tarkistamme, että muutokset on toteutettu. Autamme toimittajiamme parantamaan toimintatapojaan tekemällä tiivistä yhteistyötä sekä tarjoamalla koulutusta, tukea ja esimerkkejä parhaista käytännöistä. Mikäli toimittaja kieltäytyy korjaamasta puutteita, harkitsemme liiketoimintasuhdettamme uudelleen.

Teemme yhteistyötä valikoitujen toimittajien kanssa kehittääksemme ympäristömittareita laitteissamme käytetyille aineille ja materiaaleille. Kun toimittajat osallistuvat raaka-aineiden hallintatyöhön, voimme ottaa uusia ympäristövaatimuksia käyttöön nopeasti.

Nokian raaka-aineiden hallinnan aikajana:

2000 ja ennen
  • Nokian sisäiset kemikaalinhallintaohjeet julkaistu 70-luvun lopulla
  • Ensimmäinen sisäinen "Nokian raaka-aineluettelo" julkaistiin
  • Ensimmäinen lyijyttömästi juotettu tuote-erä markkinoille
  • Halogenoitujen palonestoaineiden arviointi piirilevyjä varten
2001
  • Ensimmäinen julkinen versio raaka-aineluettelosta julkaistiin: luettelo määritteli Nokian kieltämät ja rajoittamat sekä vähennettävät aineet
  • Euroopan unionin "Tiettyjen vaarallisten aineiden rajoitukset" (EU RoHS) -direktiivin vaatimukset lisättiin aineluetteloon
  • Tietyt ftalaatit ja halogenoidut palonestoaineet lisättiin raaka-aineluettelon tarkkailtaviin aineisiin
  • Täyden raaka-aineselosteen kerääminen kaikista osista alkoi, ja uusille osille luotiin sisäinen tiedonkeruuprosessi. Tavoitteemme: tunnistaa riittävän tarkasti kaikki Nokian tuotteissa käytettävät materiaalit/aineet, jotta saavuttaisimme tehokkaammin yrityksemme raaka-aineiden ja materiaalien käyttöön liittyvät tavoitteet.
  • Työskentely EU:n strategiaehdotuksen tulkitsemiseksi ja sen vaikutuksen arvioimiseksi: (2001) 88 White paper -raportti tulevaisuuden kemikaalikäytännöistä
2002
  • Nokia määrittää aikarajan EU:n RoHS-vaatimusten täyttämiselle
2003
  • Matkapuhelinten ympäristöselosteet ovat saatavilla Nokian verkkosivustolla, perustuen vuonna 2001 aloitettuun työhön
2004
  • PVC poistettu lisälaitekaapeleista
  • Lyijy poistettu laturien PVC-muovista
  • Uutta materiaalitietoa sisältävä tuotetietojen hallintatyökalu otettiin käyttöön
2005
  • Ensimmäiset EU:n RoHS-direktiiviä noudattavat tuotteet saatavilla markkinoilla
  • Teknologia-alueiden määrittäminen tiettyjen palonestoaineiden vähittäiseen poistamiseen
  • Materiaalitietojen jakamiseen tarkoitetun elektronisen standardikäyttöliittymän käyttöönotto, kuten RosettaNet Partner interface Processes (RN PIP) määrittelee
  • Näyttee valmistus ja testausstandardin käyttöönotto EU:n RoHS-direktiivin noudattamiseksi kuten International Electrotechnical Commission (IEC) määrittelee
2006
  • kaikki Nokian tuotteet noudattavat EU:n RoHS-direktiiviä
  • Vuoden 2006 alusta lähtien julkaistut uudet laitteet, laturit ja kuulokkeet eivät sisällä PVC-muovia
2007
  • Hiljattain muokatun RosettaNet PIP 2A13:n käyttöönottoa jatkettiin toimittajillamme
  • Työ jatkuu IEC:n sisällä materiaalintietojen jakamisstandardin kehittämiseksi
  • Aikajana brominoitujen palonestoaineiden poistamiselle tuotteistamme määriteltiin
  • PVC-muovin vaiheittainen poistaminen laitteistamme ja lisälaitteistamme saatiin päätökseen
2008
  • PVC-muovia ei oteta tarkoituksella käyttöön autotuotteissa (uusien tuotteiden kehityksessä vuodesta 2008 alkaen)
  • Markkinoille Nokia 7100 Supernova, joka ei sisällä brominoituja yhdisteitä, antimonitrioksidia eikä kloorattuja palonestoaineita.

Toisinaan meille esitetään kysymyksiä tietyistä aineista tai yleisistä raaka-aineiden hallintaperiaatteistamme. Käymme usein kysytyt kysymykset läpi tässä.

RoHS-direktiivi
RoHS tarkoittaa “tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamista sähkö- ja elektroniikkalaitteissa”. Euroopan unionin lainsäädäntö rajoittaa lyijyn, elohopean, kadmiumin, kuusiarvoisen kromin ja kahden palonestoaineen käyttöä sähkö- ja elektroniikkalaitteissa. Vaikka tämä säädös tuli voimaan 1. heinäkuuta, 2006, Nokia julkaisi ensimmäisen RoHS-vaatimukset täyttävän tuotteensa jo huhtikuussa 2005, eli yli vuoden ennen lainsäädännön voimaantuloa. Tällä hetkellä kaikki Nokian tuotteet sekä Euroopassa että muualla maailmassa täyttävät EU RoHS-vaatimukset.

REACH-asetus
Euroopan unionin asetus kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista, valtuuttamisesta ja rajoittamisesta (Registration, Evaluation, Authorization and Restriction of Chemicals, REACH) on ollut voimassa 1.6.2007 lähtien. Nokian perusperiaate on, että kemikaalien käyttö Nokian tuotteissa ja prosesseissa on turvallista ihmisille ja ympäristölle. REACH-asetuksen kohdalla Nokialla on näiden aineiden jatkokäyttäjän rooli ja velvoitteet Olemme arvioineet aineet ja niiden käytön Nokian tuotteissa ja tuotannossa ja keskustelemme jatkuvasti toimitusketjumme kanssa REACH-asetuksesta ja siihen liittyvistä käytännön toimista. Nokian laitteet ja lisävarusteet eivät sisällä aineita, jotka sisältyvät EU:n REACH-luetteloon " Substances of Very High Concern " (28.11.2008), joiden raportointia REACH vaatii. Tarjoamme silti vapaaehtoisesti tietoa raaka-aineiden hallinnastamme Nokian raaka-aineluettelossa, joka löytyy tältä sivulta.

Tantaali/koltaani
Tantaali on koltaanimalmin johdannainen. Sitä tuotetaan pääasiassa Australiassa, Kanadassa, Brasiliassa ja Keski-Afrikassa sekä myös jonkin verran Kaakkois-Aasiassa ja Kiinassa. Kongon demokraattinen tasavalta tuottaa erittäin pienen osan – noin 1 %:n – maailmanlaajuisesta tantaalista.

Nokia ei osta tantaalia suoraan. Tantaalia käytetään kondensaattoreissa, jotka hankimme toimittajilta. Tavallisessa Nokia-matkapuhelimessa on yleensä yksi tantaalikondensaattori. Se vastaa alle 0,03 grammaa tantaalia. Matkapuhelinteollisuuden tantaalikulutus on noin 2 % sen vuotuisesta tuotannosta.

Merkittävä osan Nokian tuotteiden elinkaaren ympäristövaikutuksista aiheutuu toimittajiemme työstä. Siksi Nokialla on kattava valikoima globaaleja toimittajavaatimuksia, jotka sisältävät sekä ympäristövaatimuksia että eettisiä ja sosiaalisia vaatimuksia. Tehtävään koulutetut Nokian työntekijät arvioivat säännöllisesti vaatimusten noudattamista osana normaalia toimittajan arviointia.

Joitakin vuosia sitten, kun kävi ilmi, että Kongon demokraattisessa tasavallassa saatetaan louhia tantaalia laittomasti, annoimme kaikille toimittajillemme ohjeen olla hankkimatta tantaalia Kongosta. Me tarkistimme tilanteen ja saimme toimittajiltamme kirjallisen vahvistuksen siitä, että ne eivät hanki tantaalia Kongosta.