Nokia Musiikkikauppa tarjoaa uutta kotimaista musiikkia yksinoikeudella
Maaliskuu 18, 2008
Musiikki pääosassa myös 19. maaliskuuta Nokia Trends Lab -tapahtumassa
Nokian uuteen internetpalveluiden kokonaisuuteen kuuluva Nokia Musiikkikauppa käynnistyi viime viikolla osoitteessa
www.nokia.fi/musiikkikauppa. Musiikkikaupan yli kahden miljoonan kappaleen musiikkivalikoima tarjoaa käyttäjilleen tunnetuimpien kotimaisten ja kansainvälisten artistien tuotantoa, josta osa on saatavilla ainoastaan Nokia Musiikkikauppa -palvelussa. Musiikkikaupan avausta täydentää keskiviikkona 19. maaliskuuta huipentuva musiikin ja mobiiliteknologian yhdistävä Nokia Trends Lab -tapahtuma.
Kotimainen musiikki on vahvasti esillä Nokia Musiikkikaupassa, jossa ovat edustettuna niin suuret kuin riippumattomat levymerkit. Nokia tekee yhteistyötä kotimaisten huippuartistien ja yhtyeiden kanssa, joihin kuuluvat muun muassa Poets of The Fall, Irina ja Stella. Nokia Musiikkikauppa tuo kaikilla edellisillä albumeillaan Suomessa platinaa myyneen Poets of The Fallin uusimman albumin Revolution Roulette ennakkomyyntiin jo 19. maaliskuuta, viikkoa ennen kuin albumi tulee yleiseen myyntiin. Suomen suosituimpiin naisartisteihin kuuluvalta Irinalta on tarjolla yksinoikeudella myös uutta materiaalia sisältävä kahden kappaleen single, joka on ilmaiseksi ladattavissa 31.3.-8.4. ajan. Single sisältää kappaleet Liiba Laaba ja Pidä kii, joista jälkimmäinen on saatavilla yksinoikeudella ainoastaan Nokia Musiikkikaupassa. Stella-yhtyeen musiikin ystäville Nokia Musiikkikauppa tarjoaa Stellan uuden singlen Korkokengät, jonka voi ladata ilmaiseksi 19.-25.3. ajan.
Poets of The Fall on myös vahvasti mukana Nokia Trends Lab -tapahtumassa. Helmikuun alussa verkossa käynnistynyt Nokia Trends Lab on ihmisten ja mobiiliteknologian elämyksellinen kohtauspaikka ja musiikkipainotteinen tapahtuma, johon on kuulunut "laboratorio-tehtäviä" - Musiikkivideo Lab, Peli Lab, Kuvaus Lab ja My Nokia Lab. Labeissa kuluttajat ovat tuoneet esille omia luovia töitään sekä äänestäneet suosikkejaan muiden lähettämistä töistä. Poets of The Fall on mukana valitsemassa yleisön suosikkivideoiden joukosta musiikkivideoaiheisen tehtävän kolme voittajaa, jotka pääsevät osallistumaan yhtyeen uuden musiikkivideon kuvauksiin.
Nokia Trends Lab huipentuu 19. maaliskuuta Helsingissä järjestettävään päätapahtumaan, jossa Lab-tehtävien suosituimmat ja parhaat työt sekä niiden tekijät ja äänestäjät kohtaavat Labien mentorit. Illan kohokohtana on Poets of The Fall -keikka, jossa kuullaan materiaalia yhtyeen uudelta albumilta.
"Nokia Musiikkikauppa ja Nokia Trends Lab tuovat uusia näkökulmia musiikkiin, sen tekemiseen ja käyttämiseen. Nokia on maailman suurin digitaalisten musiikkisoittimien valmistaja, ja tavoitteenamme on tarjota kuluttajille vapaus nauttia mielimusiikistaan haluamallaan tavalla, ajasta ja paikasta riippumatta", sanoo Nokian Suomen ja Baltian alueen myynnistä alueen myynnistä vastaava Jukka Tiitu. "Mobiililaitteiden ja tietokoneen kautta käytettävän Nokia Musiikkikaupan avulla käyttäjä voi valita laajasta yli kahden miljoonan kappaleen valikoimasta omat suosikkinsa ja luoda musiikkikirjaston, joka kulkee aina mukana."
"Digitaalisen musiikin markkinat kehittyvät kiivasta tahtia ja tapa hankkia musiikkia muuttuu", sanoo EMI Finlandin toimitusjohtaja Wemppa Koivumäki. "Ääniteteollisuuden kansainvälisen järjestön IFPI:n mukaan digitaalisen musiikin myynti verkossa ja mobiililaitteiden kautta edustaa jo noin 15 %:ia alan maailmanlaajuisesta myynnistä. Myös Suomessa digitaalisen musiikin markkinat kasvavat tasaisesti, ja sen osuuden arvioidaan nousevan 10 %:iin kokonaismyynnistä vuoteen 2009 mennessä", Koivumäki jatkaa. "On tärkeää, että mieleisen musiikin löytäminen ja ostaminen tehdään mahdollisimman helpoksi kuluttajille. Siksi toivotammekin Nokia Musiikkikaupan tervetulleeksi markkinoille."
Nokia Musiikkikauppaa voi käyttää sekä tietokoneelta että yhteensopivilta Nokia-päätelaitteilta, joiden määrä kasvaa jatkuvasti. Musiikkikaupassa käyttäjät voivat selata uutta musiikkia tai etsiä suosikkiartistinsa musiikkia, lempikappaleitaan tai kokonaisia albumeita. Kappaleita voi ostaa suoraan esimerkiksi Nokia N81- ja Nokia N95 8GB -laitteelta tai tietokoneelta, jonka kautta voi myös kuunnella kokonaisia kappaleita suoratoistona. Kun käyttäjä löytää mieleisensä kappaleen, hän voi lisätä sen matkapuhelimessaan suosikkilistalle ja ostaa sen esimerkiksi tietokoneen ääressä myöhemmin - tai ladata välittömästi ja siirtää kappaleen myös tietokoneelle. Tietokoneelle ladatut musiikkikappaleet voi vastaavasti siirtää yhteensopivaan Nokia-laitteeseen, joita ovat esimerkiksi Nokia 5310 XpressMusic ja Nokia 5610 XpressMusic.
Yksittäinen musiikkikappale maksaa Suomessa yhden euron ja albumi kymmenen euroa. Musiikin suoratoisto tietokoneella maksaa kymmenen euroa kuukaudessa. Musiikkikaupan tarjontaan voi tutustua kuuntelemalla maksuttomia 30 sekunnin klippejä haluamistaan kappaleista ja ladata viikon ilmaisen kappaleen osoitteessa
www.nokia.fi/musiikkikauppa.
Nokia on avannut musiikkikauppansa Suomen lisäksi Isossa-Britanniassa ja Saksassa, ja seuraavina kuukausina palvelu laajenee yhä useampaan Euroopan ja Aasian maahan.
Nokia
Nokia on maailman johtava langattoman viestinnän yritys, joka vie eteenpäin yhdistyvän Internet- ja viestintäteollisuuden kasvua ja muutosta. Laajan matkaviestinvalikoimansa avulla Nokia tarjoaa ihmisille elämyksiä musiikin, navigaation, videon, television, kuvien, pelien ja langattomien yritysratkaisuiden alueilla. Nokia toimittaa myös laitteita, ratkaisuja ja palveluita viestintäverkkoihin.
Lisätietoja tiedotusvälineille:
Nokia
Viestintä
Puh. 07180 34900
Sähköposti: press.services@nokia.com